No tarinahan jatkuu... Tammikuun alusta tuli puhelinsoitto, että omaa lämppäriä ei nyt sitten tuukkaan, ja meidän soittaminen Nosturissa olisi enää Killswitchin managerista kiinni. Puhelin soittoa odoteltiin taas kolme viikkoa eikä mitään kuulunut. Viimein perjantaina, neljä päivää ennen keikkaa tuli sitten managerilta vastaus: OK. En varmaan nukkunut koko viikonloppuna kun, takaraivossa oli kokoajan tunne, että jokin menee vielä pieleen. Kuinka ollakkaan, pääsimme loppujen lopuksi täysin ehjin nahoin Nosturiin, jossa Killswitch jo teki omaa soundzekkiään. Vieläkin selkäpiissa tuntui karmaisevalta, joku tässä vielä menee läskiksi, nuppi hajoaa ennen keikkaa, tai jotain tapahtuu mikä estää mua soittamasta tätä keikkaa. Vaikka Killswitch ei enää kuulukkaan IPODin soitetuimpien levyjen joukkoon, niin niiden musiikki, ja etenkin AOJB -levy on vaikuttanu mun käsitykseen biisienkirjoitustaidosta ja hyvästä musiikista yleensä ottaen todella paljon. Tämä oli mulle suurempi juttu, kuin lämpätä Iron Maidenia... Ehdin KSE:n zekin jälkeen ottaa fanituskuvan Joelin ja Adamin kanssa, ja vaihtaa muutaman sanan. Annoin levyt kouraan ja kerroin etten häiritse enempää. Joel oli erimieltä ja pyysi keikan jälkeen piipahtamaan bäkkärillä! Erittäin maanläheinen kaveri muuten, ihan perus jätkä jolla ei todellakaan ole ego-ongelmia.

No miten sitten kävi: Oma keikka oli ennen kaikkea tavanomainen, ja hieman mitäänsanomaton. Oli outo soittaa miltei täydelle Nosturille, jonka yleisö oli vasta juuri kerennyt hakemaan ensimmäisen bissen, ja odotteli jo selvästi illan pääesintyjää. Ei sinne ainakaa kukaan meitä ollu voinu tulla kattomaan, se on varmaa. Mutta eipähän tullut tomaattejakaan lavalle, ja suurimmalle osalle näytti maistuvan meidänkin hevi. Neljän biisin jälkeen alkoi hieman ihmetyttää kun edessä ei ollut kunnon pittiä. Tätä ei tapahdu meidän keikalla juuri koskaan. Pieni hermostuminen oli myös päällä vähä joka jätkällä, eikä asiaa auttanut se, että Justin ja Joel katsoivat keikkaa kahden metrin päästä parvelta silmä tarkkana. No, keikka oli ja meni, eikä ongelmia tullut vaikka pirut niitä maalailikin meikäläisen aivoihin jatkuvasti.

Keikan jälkeen takki oli aika tyhjä, ja fiilis hieman odotteleva, että mitähän tässä nyt sitten pitäis tehdä. Otettiin pari kaljaa ja pikkuhiljaa tajuttiin, että siinä se nyt sitten oli, "mennäänkö kattoon kilvitsiä?". Näin tehtiin. Kolmannen biisin aikana tajusin, että me lämpättiin just Killswitchiä. Neljännen biisin jälkeen totesin, että puolet bändistä puuttuu, siis KSE:stä, kun Adamin lavalle tuoma meno ja sekoilu puuttui. KSE:n sounditkin olivat hieman hukassa, eikä asiaa auttanut Howardin keuhkotulehdus, jonka takia puhtaat vokaalit meni jatkuvasti aika pahasti nuotin vierestä. Nostan hattua silti ex-soilwork kitaristi Peterille, joka hoiti Adamin tontin soitannollisesti hienosti.

Kilvits-keikan jälkeen uskaltauduin niiden bäkkärille ja kysyin Joelilta voidaanko tulla jutteleen. Vastaus oli ofkoors, ja mentiinkin sitten koko nicole-crewillä sekaan sotkemaan. Juotettiin niille Tasavaltaa ja juteltiin mukavia. Aivan loistavaa porukkaa koko bändi ja crewi, lukuunottamatta Howardia, joka ei juo viinaa ja on muutenkin liian korrekti ollakseen hevibändissä =) heh! Toivotaan, että äijät eksyy Suomeen vähän ennemmin kuin neljän vuoden päästä seuraavan kerran.

-olli