kuvat video Uutiset Keikat Diskografia Yhtye Kauppa Kontakti Tekstit vieraskirja Linkit
   
TEKSTIT
Mietaa 17.02.2007 - Tasavalta ei lopu koskaan -kiertue
Puhhuijaa sano nasu ku korttia pelas. Aamulla heräiltiin kohtuullisessa kanuunassa eilisen FME-iltamien jäljiltä ja lähettiin taksilla kaapelitehtaalle kattoon, että onko meidän koju vielä pystyssä. Ottettiin pari laatikkoa paitoja mukaan ja pakattiin lapset autoon, suuntana Kurikan Mietaankylä. Matka taittui ihan leppoisasti vischyn voimalla, sekä kuunnellen levyjä, joita oli eritahojen tyypit edellisenä iltana ständille kiikuttaneet. Kevyt autonvaihto härdelli Seinäjoella, kärryä perään ja Korjaamolle roudimaan, jonkin verran oli vieläkin veto poissa eilisen riennoista. Kamat autoon ja onneks toi Seinäjoki - Kurikka väli ei oo kun puol tuntii, ei ois enään yhtään kiinnostanu ajella enempää autolla sille päivälle. Mietaan valot loistivat kauniina sankan lumisateen keskellä johdattaen meidät turvallisesti perille. Kajarijätkät oli saanu jo hyvissä ajoin PA:n pystyyn kun saavuttiin paikanpäälle, tupakka, ja vermeet kasaan lavalle. Soitettiin chekissä pari uutta biisiä ihan reeninkin kannalta ja katottiin että kaikki pelittää hienosti. Chekin jälkeen bäkkärille huilaamaan ja katteleen Bond -seikkailua vuodelta -64, on se vaan kova jätkä. 23.30 Hypättiin lauteille, alotettiin setti Valta -biisillä, joka on toiminut mukavasti avausvetona. Heti tokassa biisissä rupes sitte kielet katkeilemaan ja basarimikin piuhat pätkimään, mutta niistä huolimatta fiilis keikalla oli mahtava. Vedon jälkeen 5 minuutin hengähdystauko, paitalaatikot kantoon ja ylös hieromaan kauppaa ja hyvinhän niitä menikin. Mukava oli taas vetästä Mietaalla pitkästä aikaa ja uudet biisitkin tuntu uppoavan mainiosti. Kaikinpuolin onnistunut viikonloppu, over and out.