Perjantai 13. päivä. Tuntuu hieman siltä että tänään voisi mennä kaikka päin persettä, olihan tätä keikkaa odoteltu jo muutama vuosi. No pörähdettyämme festivaalialueelle, kaikki näytti erittäin valoisalta. Aikaa saundekkiin oli sen verran että ehdimme vielä helposti verottaa juomavarastoa muutamalla bisheeshooffenilla. Zekkiin varattu aika oli ilmoitetun puolen tunnin sijasta 15 minuuttia, eikä siinä nyt ehtinyt paljoa tehdä joten pieni jännityksen poikanen alkoi iskeä, koska täydellistä varmuutta saundipolitiikasta ei ennen keikkaa ollut. Miksaajan puikoissa oli tavallisesta poiketen eri mies, eli Kantolan Martiini, ja vaikka ekaa kertaa Nicolea mies miksasikin, oli hiusten repiminen turhaa, sillä miehellä oli takana muutama sata festarikeikkaa. Setin alkuun oli enää puolituntia, eikä alueella ollut vielä juuri ketään. Heräsi kysymys: Tuleeko tänne ketään?

Saimme vastauksen astellessamme lavalle tuhatpäisen yleisön huutomyräkän saattelemana. Oli hieno fiilis, ja kun soitto lähti kulkemaan ei tarvinnut miettiä enää mitään. Vaikka ulospäin saundit tuntu olevan kohdallaan, lava saundi oli yllätävän huono. Että tiedoksi vaan. Keikka sujui hyvin ja suuremmilta ongelmilta vältyttiin. Yleisössä lenteli muunmuassa hampaita, tuli lukuisia mustelmia, silmä teki tuttavuutta tulipään kanssa ja poikakaveri hakkasi _vahingossa_ muijansa. Kiitos teille. Teitte keikasta ikimuistoisen.

Keikan jälkeen alkoi tietenkin festarijuhliminen eikä sen jälkeisistä meiningeistä ole kellään kovin kaksista muistikuvaa. Itse heräsin lauantai aamuna leirintäalueen nurmikolta ja olin melko kylmissäni.