| TEKSTIT | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| STUDIOPÄIVÄKIRJA - Tuomittujen Joukkoon | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Seinäjoki 15.10.2008 - Treenikämppä
Ensimmäistä kertaa, työstämme levyä Rytmikorjaamon treenikämpällämme. Tilat on hieman ahtaammat kuin vanhalla treeniksellä, mutta ei meillä näin hyvää biisien demotus mahdollisuutta ole kyllä ollut. Meillä on rummut ja kitarat mikitettynä, mikä tekee biisien työstöstä erittäin mukavaa. Ei tartte ku painaa äänitys päälle, soittaa biisi nauhalle, ja istua kuuntelemaan biisiä suhteellisen hyvillä saundeilla. Sitten siinä voidaan yhdessä pähkäillä mikä filli on parhaan kuulonen ja miten jutut kuulostaa parhaalta keskenään. Ei tartte mistää kassumankalta enää yrittää kuunnella. Aikaisemmin on myös joutunut tekemään rumpuja koneella ja konella tehdyt rummut kuulostaa aina elottomilta, joten biisin fiilistä on ollut vaikea hahmottaa. Onhan rumpujen midikoodaaminen lisäksi ollut vielä helvetin työlästä ja vittumaista hommaa.
Olemme todella fiiliksissä uudesta matskusta ja 100% varmoja siitä, että tämä tulee olemaan helposti paras levymme. Äänitykset alkavat maanantaina 5. Tammikuuta, siis maanantaina. Tämän studiopäiväkirjan päivittäminen alkaa silloin. Palaillaan asiaan. Tomi- ja basarisoundit syntyivät kivuttomasti, kun taas snare olikin yllättäen vaikeampi tehtävä. Useiden, ja taas useiden eri kalvotestausten ja monen tunnin virityksen jälkeen alkoi myös virvelisoundi muodostua. Tätä saavutusta artisti Sahakangas juhlisti siirtämällä anusaukkonsa posliinipöntölle aamukakka mielessä siintäen. Kun tämä toimenpide oli suoritettu, oli aika vetää vessa. Hipin yllätykseksi pökäle ei imeytynytkään pöntön uumeniin, vaan pönttö täyttyi puoleen väliin vedellä! Tästä eräät voivat vetää johtopäätöksen, että Hippi on paskonut pöntön täyteen, mutta näin ei ollut. Vilkaisu pönttöön paljasti karmean totuuden; pökäle lillui edelleen pöntön pohjalla, päällään muutama kerros paperia. Uusi nyppäys pöntön nupista todisti pelätyn tosiseikan, että pönttö ei tyhjenny, mutta täyttyy kyllä entisestään. Pöntön ollessa ääriään myöten täynnä (ei kuitenkaan ylitsevuotavainen), rumpalismies sulki oven vaivihkaa takanaan ja hiippaili takaisin kannujensa äärelle.
Pikaisen vilkaisun jälkeen Koivisto tokaisi: "Olet sitten paskonut pöntön tukkoon." Kerroin maltillisesti pelaaja Koivistolle, että ulostamani pökäle uiskentelee edelleen näkyvästi pöntön pohjalla, joten se ei syypää voi olla. Huumoria tästä seurasi myös siltä osin, että lähtiessämme kaupunkiin jälleen uuden kalvon hakureissulle, oli ovella vastassa Martin Kantolan isä, jonkun sorttinen tolupullo kädessään. Tilanne sai koomisen piirteen vasta kaupungissa ollessamme, kun hoksasimme, ettemme maininneet Kantolan isälle pikkuisesta vessaylläristä. Takaisin tullessamme toivoin salaa, että Kantolan "Faija" olisi hoitanut ongelman poissaollessamme, mutta näin ei ollut. Ei siis auttanut muu kuin käydä hommiin. Tuskaisen taistelun jälkeen olin kantanut neljä ämpärillistä paskaista vettä metsikköön ja vessanpönttö näytti siltä, että olisi aika kokeilla vetää uudestaan. Tästäkin seurasi suuri pettymys, sillä pönttä ei vetänyt vieläkään. No, olipa ainakin suurin hajuhaitta saatu kuskattua ulos, ja tällä kertaa pönttö oli puolillaan melko puhdasta vettä! Jatkoimme virvelisaundin metsästystä uuden resokalvon myötä, ja se myös tuotti tulosta. Päivä päätettiin hyvillä mielin, hyvillä soundein, ja jälleen kerran voimme sanoa, että tiedämme rumpujen mikittämisestä, virittämisestä ja säätämisestä vielä enemmän. Ja myös paskanhajusta. Huomista odottelen pelonsekaisin tuntein, koska on aika painaa recciä, mutta myös siitä syystä, että emme voi syödä/juoda mitään studoilla, ellemme halua paskoa metsikköön. Hippi kiittää ja kuittaa, jatkoa seuraa.
Tästä se levynteko sitten virallisesti alkoikin. Säädettyämme vielä muutaman tunnin mikitysten ja rumpujen viritysten parissa, oli aika aloittaa äänitykset. Myös pelaaja Laitala oli saapunut pelipaikalle kitaransa sekä taskukokoisen podinsa kanssa, ja tällä laitteistolla saimme aikaan hillittömät kitarasoundit auttamaan minua biisien soitossa. Ensimmäinen veisu oli purkissa noin viiden aikaan, ja se kantaa työnimeä mese2. Kuudelta oli purkissa myös työnimellä mese3 liikkuva rallatus. Ennen kotiinlähtöä veivasimme narulle vielä yhden ballaadin jota myös yyberhäijyydeksi kavereiden keskuudessa kutsutaan. Kello löi seitsemän ja lopetimme päivän hyvillä mielin. Huomenna tarkoitus olisi vetää loput biisit purkkiin ja lähteä äijien kanssa dokaamaan. Nähtäväksi jää... P.s vessan toiminnasta kiinnostuneille voin kertoa että kapistus ei edelleenkään toimi. Tästä seikasta piittaamatta hurjapäät Sahakangas, Koivisto & Laitala keittivät kermaiset kalakeitot ja kylykiääsiksi kunnon sufeet. Kovia jätkiä sanon minä. Palaan asiaan. Terveisin rumpalismiäs Vaasa 07.01.2009 - Nordic Audio Labs
Aloitimme kannuttamisen toden teolla noin puoli yksitoista ja jatkoimme aina puoli kuuten saakka. Toki välillä myös söimme ja puhuimme paskaa mutta paskalla emme suinkaan käyneet. Pönttö on, ja pysyy vetämättömänä. Monet jo miettivät että oliko se siinä? pääsivätkö pojat dokaamaan. No, suunnitelmiin tuli muutos. Koska tänään oli hyvä päivä ja narulle menivät meseily1, arkki, lokki sekä haunted, päätimme lopettaa ajoissa ja viettää rauhalliset koti-illat. Homojen hommaa sanon minä, mutta huomenna on enää pari hassua biisiä jäljellä ja sitten päästään juhlistamaan taas yhtä hienoa saavutusta. Mutta palaan vielä huomenna asiaan ja perjantaina onkin jo aika aloittaa bassojen äänitykset eli ei muuta kuin piis änd rispekt. -ville/ncl- Vaasa 09.01.2009 - Nordic Audio Labs Levynteko jatkuu huomenna bassojen äänityksillä ja tästä kuukausi eteenpäin niin levy onkin jo miksattu ja valmis! Mulla oli hauska viikko ja se meni jopa liian nopeasti, olisin voinut vetää enemmänkin tavaraa purkkiin mutta tyhjästä on paha nyhjäistä. Toivottavasti teillä on ollut näitä paskaisia juttujani lukiessa hauskaa, koska meillä ainakin oli. Myös muut pelaajat jatkavat viitoittamallani tiellä ja raportoivat levytyksen etenemisestä. On tullut aika kuitata. Ehkä alan tästä eteenpäin myös kirjoittamaan keikkapäiväkirjaa jahka tästä taas tien päälle päästään. Adios! -ville/ncl-
Meikäläinen on aika fiiliksissä, viikko on mennyt ja meillä on rummut ja basso narulla. Soitto kuulostaa pirun timmiltä. No olisi se toisaalta ihme jos kuukausien reenaamisen ja biisintyöstön jälkeen, pitäisi vielä opetella soittamaan biisejä tai alkaa sovittamaan biisejä uudestaan studiolla. Huomiseksi suunniteltu studiopäivä siis muuttuu vapaapäiväksi. Omalta osaltani se ei välttämättä tarkoita vapaapäivää, ikävä kyllä. Meillä olis Ilkan kanssa vielä vokaali sovituksien tekoa tiedossa. Tämä kettu kuittaa tähän. Palataan ensiviikolla asiaan. -olli/ncl- Seinäjoki 13.01.2009 - Treenikämppä
-olli/ncl- Vaasa 19.01.2009 - Biotech Audio Solutions
Iltapäivällä päästiinkin jo itse asiaan, päätin aloittaa työnimellä hauntedi olevalla biisillä joka on yksi ensimmäisistä biiseistä, mitä tälle levylle tehtiin, joten se tuntui leppoisalta vaihtoehdolta. Kun se oli saatu purkitettua ilman suurempia ongelmia, käväistiin syömässä ja otettiin ruokatunnin jälkeen työn alle meseily 2 - niminen rallatus, joka sujui vähä sinnepäin, mutta sian raivolla. Ensimmäisen päivän saldona siis hyvät pörinät ja parin biisin skittarat. Rentua! Ilikka kuittaa, rok.
Leppoisasti pelaaja Koiviston soffalla vietetyn yön jälkeen suunnattiin yhdeksän persiissä studiolle ihmettelemään mitä sitä eilen olikaan saatu aikaiseksi. Luukutettiin aikaansaannokset täysiä läpi ja viimeisetkin rähmät silmissä sai siinä vaiheessa kyytiä, hyvää tuhunua sanon minä. Pikku lämmittelyä, keppi vireeseen ja työn alle meseily 1.
Tämä biisi sai ehkäpä eniten vasaraa ja porakonetta silloin työstövaiheessa, mutta nyt se on ehkäpä meikäläisen top 5 tsipale tässä projektissa. Hauskaa tykittää, ei mitään muutaku säröllä täysiä, niin että pultut pyörii jaloos ja kuratki lähtöö kylijistä. Mukavata, pohjat kolmeen biisiin narulla ja vielä olis virtaa, päätettiin siis alotella vielä willheiveni rallatuksen nauhottelua. Soittelin biisiä muutaman kerran läpi, mutta korvat alkoi oleen jo sen verran puuduksissa, että katsottiin parhaimmaks kuunnella otokset lävitse vasta aamulla. Palataan siis keskiviikkona astialle, rok! Sen verran on pakko vielä lisätä että ompas rentoa ku vessa toimii!!
Heippa lapset, huhhuijaa ku oli makoosta herätä uuteen päivään, pelaaja Koivisto kokkas kunnon pöperöt ehtoolla niin siinä olis vattansa vieres köllötelly pitempäänkin, mutta ysin korvilla oltiin taas pajalla pyörimässä ja jatkettiin siitä mihin eilen jäätiin.
Öljyämisen jälkeen lähettiin nauhottelemaan lokki kappalesta. Aika rennolla meiningillä sekin paukutettiin nauhalle, soitin biisin läpi 6-7 kertaa ja ruvettiin pläräämään ottoja läpi. Kun sieltä se paras saatiin poimittua, näplättiin pikkujutut vielä kuntoon ja hyvillä mielin siirryttiin ruokatunnille. Uu mama, voiton puolella ollaan. Kunnolla meni ruoka jäsenihin, niinku yks seinäjokinen herrasmies tapaa sanoa, ei auta, virittelyä, lämmittelyä ja lisää virittelyä ja sit mulle ehkäpä levyn haastavin biisi arkki työstöön, ja se kestääki ristus jotaki kuus minuuttia. Siinä se iltapäivä sitte vierähtikin, kun piti säätää tota espin virettä tiettyihin kohtiin biisiä, mutta saatiin se lopulta mallikkaaseen kuosiin ja lähettiin kaffitauolle, tai battery tauolle. Aateltiin tehdä sama homma kun eilen eli nauhotettiin vielä muutamat otokset työnimellä ”yyberhäijjyys” olevaan biisiin ja tsekitään ne sitten aamulla läpi, ei oikeen tuntunu lähtevän kunnolla vielä, että taitaa ne raidat saada pelaaja Koivistolta kunnolla deleteä kun päästään aamulla taas pelipaikalle. Mut kassellaan sitä huomenna lisempää, Rok!! Asiallista, viimeistä päivää viedään ja enää yhteen biisiin pitäs pläiskäyttää kitarat. Siihen ajatukseen oli mukava herätä aamulla jo niin tutuksi tulleelta pelaaja Koiviston soffalta. Päräytettiin aamupalat huiviin ja taas ysiksi pelipaikalle kuuntelemaan oliko niissä eilisisen viimeisissä sähläyksissä mitään säästämisen arvoista. Letkeellä jammailumeiningillä oli näköjään soitettu biisi läpi, et jouduttiin kyl nauhotteleen uudestaan aika paljon, meno oli hyvää mut soitto vähän sinneppäin. Ei siinä, V kaulaan ja rekki päälle ja parin tunnin päästä oli ”yyberhäijjyyskin” saanut osansa kitaran murjonnasta. Pidettiin pieni breikki ja lähettiin ruuvaamaan mesasta kruntsisoundia, joka löytyi aikasta huikalla. Pläiskäytettiin kruntsit c:\nicole – paskaapöntössä/meseily 1 -tsipaleen väliosaan, jokohan nyt olis kaikki soitettu... Kävästiin ruokapaussilla ja tultiin kuunteleen vielä varmuudeks kaikki rallit läpi. Huhhuijjaa, siinähän oli levyllinen turpaan vetoa! Hyvillä mielin siirrän viestikapulan pelaaja Ketolalle, joka siirtyy sorvin äären sitten viikonloppuna, meikäläinen palailee astialle maanantaina kun lähetään hassuttelemaan vokaaleja ja konsonantteja. Kiitokset vielä pelaaja Koivistolle + naisille, kun jaksoivat kattella rokkiurpoa neljä päivää. Ilikka kuittaa.
Saundia ei hirveesti tarvinnut metsästää, onneksi on tuollainen kapistus kuin mesa boogie olemassa. Testailtiin vielä hieman kitaroita, ja lopuksi päädyttiin passiivimikkiseen Framukseen. Muutaman soitannollisen ja verbaalisen riitasoinnun jälkeen koitti päivänkohokohta: Vietnamilainen ravintola. Kyseisen paikan jokapäiväinen puffet -päivällinen tarjoaa ravintoa nälkäisimmillekkin kitarasankareille ja vie mennessään vitutuksen kuin vitutuksen. Yhden santsilautasen jälkeen oli kuitenkin jo kiirehdittävä takaisin studiolle. Ilkka oli tehnyt vakuuttavaa pohjatyötä kitaroiden osalta, joten helppohan siihen oli lisäillä pimputtelut päälle. Kahdeksan tunnin jälkeen kaikki tarvittava lead-kitarointi oli narulla ja työni oli näin tehty. Maanantaina alkaa Ilkan vokaalien nauhoittelu ja ensiviikon örinöiden jälkeen levy on enää miksausta vailla valmis. Jaahans, bäck in business. Täytyy myöntää, että teki hyvää olla hetken kuuntelematta noita biisejä, ja touhailla jotain ihan muuta, ettei ihan puudu koko touhuun. Tuli siinä lauantaina kävästyä provinssin porukalla tampesterissa läiskimässä rokkisählyä ja ei ihan pystytty samaan ku viime vuonna mut neljänsiä oltiin kuitenki. Taas pelaaja Koiviston kanssa sovittiin rehvit perus ysiksi ja lähettiin miettimään mitäs sitä oikeen ruettais puuhaamaan. Valittiin ekana hauntedi ja lähettiin lauskelemaan biisiä läpi. Parin reenauskerran jälkeen rekkiä päälle ja murjonnat nauhalle. Aika kivuttomasti tuntui kulkevan, jota vähän ihmettelin, koska ei oo hirveesti tullut huudeltua tässä viimeaikoina, mitä nyt pohjatyötä tehty noitten sovitusten kanssa. Mut mikäs siinä jos homma pelittää, tuplaukset ja räksätykset perään ja hauntedi oli valmista kauraa. Kuunneltiin teos läpi ja siirryttiin edellä mainittuuja ja niin hyväksi havaittuun thaimaalaiseen nauttimaan buffetin antimista.
Huomenna ois tavotteena saada valmiiksi pari kolme humppaa, mutta raportoidaan siitä sitten lisää miten missio edistyy. Vaasa 27.1.2009 - Biotech Audio Solutions Aamu lähti käyntiin tekemällä demoraidat meseily 1 ja 2:seen. Pientä kuivaharjottelua ja rykäisin ekaan meseen liidiraidan kehille, tuplailua kertseihin, viemäripörinää muutamaan paikkaan, sekä räksätystä pariin kohtaan, jotka pelaaja Koivisto muutes merkkaa sanoihin pentagrammin näkösellä kuviolla ;). Son rentua ku homma toimii, lisää pökköä pesään ja mese kakkoseen pääraita kehille. Samat meinigit eli purinat, pörinät, räksätykset, tuplaukset, triplaukset, jodlaukset ja sun muut sinne sekaan. Huuaaah, hyvää settiä! Oli aika vetäytyä intensiivisen aamupäivän jälkeen tuttuun thaimaalaiseen buffettipöydän ääreen. Taas jaksaa täydellä vattalla rattastaa, eli willheiveniä luureista täysiä ja siihen rähinät nauhalle. Pelaaja Sahakangaskin siinä tuli pyörähtämään katsastamassa meidän aikaansaannokset ja saatiin hyväksyvää nyökyttelyä siltä suunnalta eli oikeilla jäljillä oltiin. Päivän päätteeksi tehtiin vielä demoraita ”lokki” pläjäykseen ja lopeteltiin tältä erää. Palataan asiaan taasen perjantaina kun höngintä ja puuskutus jatkuu, kattellaan!
Koukkasin siinä aamutuimaan pelaaja Koiviston jousille ja pyrähdettiin aamupalakaupan kautta studiolle heräilemään tähän päivään. Mussutettiin leivät, baananit ja Batman energiajuomat naamariin ja alettiin töihin. Kuunneltiin tiistaina tehty demotus läpi, tehtiin muutamat korjaukset tahdituksiin ja demotettiin perään myös meseily kolmonen. Ei siinä hirveesti taas auttanu muutaku rueta raastamaan kurkkua. Pienen reenaamisen ja tuskailun jälkeen saatiin pääraita nauhotettua ja alettiin miettimään sopivia tuplauspaikkoja, rallattelin nekin nauhalle joten voitiin siirtyä työstämään ”lokkiin” liidiraitaa. Vähäsen meinas olla kurkku jumitukses, entiä meinaako pukata vielä pikku flunssan poikaasta kehille näin loppusessioihin mut ei anneta sen haitata. Pläikäytin ykkösraidan narulle, mutta lyhempi viisari näytti jo sen verran paljon, joten siirryimme taas, noh, tiiätte kyllä... Ainakin tuhansia, ellei jopa satoja euroja, ollaan hummattu kyseiseen ravintolaan, mut on se niin hjuvaa. Istuskeltiin tarkkaamon puolella ja kuunneltiin ennen ruokapaussia päräytetty raita läpi ja erittäin mallikkaasti kuulosti rullaavan, tuplauspaikkoja ei hirveesti löytyny muutaku kertsiin ja yks RAI, joten se oli aika nopeesti hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Kuunneltiin vielä kokonaisuudessaan lokki läpi, tehtiin arkkiin ja kse:hen demoraidat ja päätettiin tämä päivä tähän. Yks päivä, kaks biisiä jäljellä, pitäs onnistua, mutta sen näkee sit huomenissa.
Helsinki 4.1.2009 - Sonic Pump Studios
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||